Tervetuloa hilpeään joukkoomme Hiprakkaan!

...Ei ole väliä, oletko ensimmäistä kertaa piipahtanut vierailija vaiko ihan vallan yksi vakikävijöistämme! Haluamme toivottaa jokaisen yhtälailla tervetulleeksi virtuaalitalli Hiprakkaan.

Hiprakka on vuoden 2009 tammikuussa ovensa avannut talli, jonka matkan varrelle on sattunut jos jonkinmoista toimintaa ja tapahtumaa. Alkujaan Hiprakka oli vain pieni yksityistalli, jonne kuitenkin hetken kuluttua tuli kilpailutoiminta rinnalle. Omistajan kunnianhimon kasvaessa päätettiin kokeilla myös "virallista" hoitajatoimintaa, joka tosin lopetettiin ajanpuutteen vuoksi.

Hiprakka onkin tätänykyä määrittelemättömän kokoinen talli, jonka päärotuna on voimakas ja lujatahtoinen suomenhevonen. Suomenjunttien lisäksi tallista löytää myös muutamia muun rodun edustajia, niin hevosia kuin ponejakin. Tästä huolimatta pyrimme vaikuttamaan virtuaalimaailmassa nimenomaan suomenhevosten kasvattajana.

Kasvatustoimintamme on kuitenkin melko pienimuotoista, varsoja tulee kun on tullakseen. Vanhemmiksi kelpuutamme vain parhaat ja lahjakkaimmat yksilöt, näin pyrimme saamaan maailmalle toinen toistaan lahjakkaampia ja kestävämpiä suomalaisia ratsuja. Tarkemmin kasvatustoiminnastamme ja-periaatteistamme voi lukea kasvatus-linkin alta.

Hiprakassa järjestetään myös suhteellisen aktiivisesti erilaisia kilpailuita. Pääosin lajimme rajoittuvat kuitenkin koulukiemuroihin sekä rataesteisiin, mutta emme sulje kokonaan ulkopuolelle myös muita lajeja. Niin tulevat kuin menneetkin kilpailut löydät kätevästi kilpailukalenteristamme.

Vielä kerran tervetuloa, toivottavasti viihdyt joukossamme ja tulet uudelleenkin!
- Nenna VRL-02377, PVR


Sivuillamme on vieraillut kävijää 26.06.2010 jälkeen.

Viimeisin päivitys 19.08.2010, Lue lisää...



Tämä on virtuaalitalli! Kaiken materiaalin © Nenna, ellei toisin mainita!