** Tallin henkilökunnan esittely ** Tallin historiakatsaus ** Päivän kulku **
Virtuaalitalli Hiprakka sijaitsee virtuaalisessa Windsor Villagessa tontilla numero 12 (katso kylän kartta täältä). Kulkuyhteydet tallille ovat tietysti loistavat, linja-autoja kulkee aivan tallin ohitse useasti päivässä sekä tallin taakse on varattu kymmenisen paikkaa tallilaisten omille autoille, joita ei tietenkään saa tallialueelle tuoda. Rauhallinen ja mukava maalaismaisema ympäröi Hiprakkaa lähimmän vaikka kaupungin keskustaan ei ole kuin reilun puolen tunnin mittainen ajomatka. Hiprakka ei kuitenkaan ole keskellä ei-mitään, hyvinkin lähellä Hiprakkaa, naapuritonteilla siis, asustelee ihan oikeita lapsiperheitä ja muutamia eläkeläisiä, jotka usein vierailevatkin Hiprakan puolella hevosia rapsuttelemassa ja työntekijöitä ilahduttamassa tuoreella pullalla ja leppoisilla jutuillansa. Lisäksi ympäriltämme löytyy lukuisia muita talleja ja erilaisia palveluita kyläläisille.
Hiprakan pihapiiriin kuulu jos jonkinlaista rakennusta. Nopeasti katsotuna voisi olettaa paikan olevan kovin sekava ja vaikea kulkuinen. Tosiasiassa asia ei ole ollenkaan niin. On totta, että rakennuksia pihapiirissä on monia, kaksi tallirakennusta, heinälato, kaksi maneesia, Nennan asuintalo ja erillinen saunarakennus sekä muutama pienempi mökki työntekijoiden käyttöön.
Molemmat tallirakennukset ovat isoja ja melko avariakin. Käytävät ovat tehty tarkoituksella leveiksi, jotta tallissa mahtuu huoletta kulkemaan useampi kuin vain yksi hevonen kerralla. Kussakn karsinassa on kiinteä rehukippo, heinäverkko sekä vesiautomaatti, josta hevoset saavat kokoaika halutessaan raikasta vettä. Myös suolakiviteline kuuluu karsinoiden vakiovarusteisiin Hiprakassa.
Isommassa tallirakennuksessa on nelisenkymmentä karsinaa, jotka ovat käytössä tallin omilla hevosilla. Lisäksi isossa tallissa on kaksi pesukarsinaa sekä kolme varsomiskarsinaa. Pienemmässä tallissa puolestaan on varauduttu majoittamaan kaksikymmentä hevosta, joko vakituisesti tai väliaikaisesti. Pikku tallista löytyy myös pesukarsina, mutta varsomiskarsinaa ei valitettavasti ole sielä. Lisäksi pikku tallin yhteydessä on yksityisten omistajille ja hoitajille yhdistetty tauko- ja satulahuone, jossa on mahdollisuus levähtää hieman sekä lämmittää ruokaa, yms.
Hiprakan laajalle tontille on sijoiteltu erikokoisia tarhoja sinne sun tänne. Tarhoja ei aivan riitä jokaiselle hevoselle yksistään, mutta ainakin Hiprakan omat hevoset ovat tottuneet ulkoilemaan muiden hevosten kanssa, joten pystymme tarjoamaan yksityisille hevosille, omistajien niin halutessa, aivan oman tarhan. Tarhat eivät ole mitään jättimäisen suuria, mutta niissä on kuitenkin hyvin tilaa purkaa ylimääräisiä energioita vaikka kaverin kanssa. Tarhat ovat pääasiassa ruohopohjaisia, muutamaa lukuunottamatta, joissa on ihan hiekkapohja. Tarhojen aidoitus on hoidettu kestävällä puulla ja sähköpaimenella. Jokaiseen tarhaan pystyy kytkemään sähköpaimenen erikseen päälle, ei siis ole kaikki-tai-ei-mitään -meininkiä niiden kanssa.
Laitumet puolestaan sijaitsevat muutaman kilometrin päässä. Laitumet ovat todella suuria, hevosille turvallisia ja monipuolisia. Laitumien maastot vaihtelevat lehti- ja havumetsästä, peltoon ja ihan ruohikkoniittyyn. Myös uintimahdollisuuksia on lähes kaikilla laitumilla.
Laitumien aidat tarkistetaan säännöllisesti mahdollisten aukkojen ja vaarapaikkojen vuoksi. Laitumien aitana on myös puuta ja sähköpaimenta.
Kuten aikaisemmin jo mainittiin, Hiprakassa on ihka oma maneesi. Suureen, hyvin valaistuun maneesiin mahtuu hienosti useampikin ratsukko samanaikaisesti harjoittelemaan. Maneesin lounais-päätyyn on varattu estekalustoa, kaakkois-päädyssä puolestaan on koulukentän kirjaimet näkyvillä selvästi. Talvellakin maneesi pysyy lämpimänä erinomaisen lämmityslaitteistojemme avulla eikä ratsastuskisoja tarvitse kylmässä katsella. Kaakkois-päädyssä on sopivan kokoinen katsomo ja pieni kioski, josta on helppo napata suuhunsa jotain pikkusuolasen tai -makean nälkäänsä.
Suuren maneesin lisäksi Hiprakalla on kaksi suurta, aidattua, valaistua hiekkakentää. Toinen niistä on tarkoitettu vain kouluratsastukseen, toiselle puolestamme olemme varanneet monipuolisen estekaluston. Kenttien molemmissa päissä on lukolliset portit, eikä tallilta ole matkaa kuin pari hassua metriä lähimmälle kentän portille.
Jollei kentällä tai maneesissa tallaaminen kiinnosta, ei kannata masentua, sillä Hiprakan lähimaastot tarjoavat mitä parhaimmat ja monipuolisimmat maastolenkit joka lähtöön. Olemme merkanneet joitakin maastolenkkejä, eri mittasia, metsäpolkuja ja pellon vierustoja, hiekkateitä ja rantoja. Mikään, tai kukaan, ei estä ratsukkoa lähtemästä kävelemään lähimetsään aurinkoa piiloon tai pulahtamasta vajaan parin kilometrin pässä sijaitsevaan järveen. Vauhtihirmuille puolestaan löytyy oivia laukkapätkiä leveällä hiekkatiellä hyvällä näkyvyydellä, lukemattomia peltoja unohtamatta. Sitä, mitä Hiprakan maastoista ei löydy, ei kukaan osaa edes kaivata.
Kaiken materiaalin © Nenna ellei toisin mainita.
Hiprakka on virtuaalitalli ja kaikki sivuilta löytyvä on mielikuvituksen tuotetta!